Myöhäisemmän Heian-kauden runous ja sen suomennokset

Yksi Heian-kauden (794–1185) keisarin hovissa vallitsevan waka-villityksen muodoista oli runokilpailut (uta-awase), joissa vertailtiin kahden puolueen laatimia waka-runoja tuomariston päättäessä kumman runo oli parempi. Runot laadittiin annetusta aiheesta ja niiden oli muutenkin täytettävä tietyt kriteerit. Vähitellen hauskana ajanvietteenä alkaneet runokilpailut kehittyivät kunnianhimoisiksi kirjallisiksi tapahtumiksi.

Usein runoissa viitattiin vanhempiin runoihin sekä mukailtiin tai suorastaan lainattiin niitä. Tätä ei suinkaan pidetty plagiointina vaan taitavana runonlaadintana. Lähderunon (honka ??) osia sijoitettiin taitavasti uuden runon sisään lisäämään syvyyttä ja kertomaan kirjoittajansa laajasta runoudentuntemuksesta. Samaa tuntemusta edellytettiin myös runon lukijalta. Menetelmän nimi on honkadori (????).

Jo aiemmassa blogikirjoituksessani on ollut esillä kaksi wakan ilmaisukeinoa, jotka laajentavat suppeata runoa. Ne ovat kakekotoba (??), kaksimerkityksellinen “saranasana” ja makurakotoba (??), “pielussana”, tietyn sanan vakiintunut epiteetti, jolla ei välttämättä ole merkityksellistä yhteyttä pääsanaan. Yleinen esimerkki kakekotobasta on sana matsu, joka voi tarkoittaa mäntyä tai odottamista. Se tuo runoon päällekkäisiä merkityksiä. Käännettäessä toiseen kieleen runo väkisinkin laajenee myös konkreettisesti, jos molemmat merkitykset halutaan ilmaista.

Heian-kaudella yleistyi myös utamakuran (??) käyttö runoissa. Sillä tarkoitetaan sanaa, useimmiten paikannimeä, johon aina liittyy tietty assosiaaatio, niin että pelkkä paikannimen sanominen riittää luomaan tietyn tunnelman. Näiden keinojen myötä alluusio ja intertekstuaalisuus näyttelivät suurta roolia Heian-kauden runoudessa.

Mainittakoon vielä pari tyylikeinoa, jotka yleistyivät varsinkin kauden loppupuolella, nimittäin sankugire (????), runon “katkaiseminen” kolmannen säkeen jälkeen ja taigendome (????), runon päättäminen substantiiviin.

Hoviantologioiden julkaiseminen jatkui. Myöhäisempänä Heian-kautena niitä ilmestyi neljä kappaletta.

5. Kin´y?(waka)sh?, ??(??)?, vuonna 1127

6. Shika(waka)sh?, ??(??)?, vuonna 1151

7. Senzai(waka)sh?, ??(??)?, vuonna 1187

8. Shinkokin(waka)sh?, ???(??)?, vuonna 1205

Tarkkaavainen lukija varmaan huomaa, että kaksi viimeisintä kokoelmaa ilmestyivät Heian-kauden jo päätyttyä. Ne on kuitenkin tapana lukea mukaan Heian-kauden antologioihin, sillä valtaosa niiden runoista on kirjoitettu Heian-kaudella ja sen esteettisten periaatteiden mukaisesti. Näistä varsinkin viimeinen, Shinkokinsh?, on merkittävä. On sanottu, että Japanin klassisen runouden kolme jättiläistä ovat Man´y?sh? (n. 770), Kokinsh? (900–luvun alku) ja Shinkokinsh? (1205).

Shinkokinsh?n runoilijoista kaksi on ylitse muiden: Fujiwara no Teika (luetaan myös Sadaie) (1162–1241) ja Saigy? (1118–1190).

Fujiwara no Teika/Sadaie (????)

Heian-kauden lopulla ajat olivat poliittisesti levottomat ja maa joutui sisällissotaan Tairan ja Minamoton klaanien taistellessa herruudesta. Runojen laadinta ei kuitenkaan lakannut sodan aikanakaan, ja myös runouden maailmassa kuohui. Koulukunnat kilpailivat keskenään eikä saavutettu suosio välttämättä ollut ikuista.

Tämän sai Teikakin kokea omakohtaisesti. Vaikka häntä pidetään ehkä Japanin runouden arvostetuimpana auktoriteettina ja waka-muodon mestarina, joutui hän pitkän elämänsä aikana kokemaan sairautta ja varattomuutta sekä keisarin epäsuosiota. Tuskin yksikään japanilainen runoilija on jättänyt yhtä suurta ja monipuolista perintöä kuin Teika; hän oli niin runoilija kuin kirjailijakin ja sen lisäksi toimittaja, kalligrafi, kriitikko ja käsikirjoitusten jäljentäjä ja hänen runousoppejaan on tutkittu Meiji-kaudelle asti.

Teika oli tunnetun runoilijan Fujiwara no Shunzein poika. Hän debytoi runoilijana isänsä toimittamassa 7. hoviantologiassa Senzaish?ssa. Seuraavassa 8. antologiassa, Shinkokinsh?ssa, hän kuuluikin jo toimituskuntaan. Määräyksen antologian kokoamisesta oli antanut vallasta vetäytynyt keisari Go-Toba, joka oli intohimoinen runouden harrastaja ja runoilija itsekin. Antologiasta tuli laaja, 20 osaa ja n. 2000 runoa.

Teikan runoja on suomennettu yhteensä noin 20 kappaletta seuraavissa teoksissa (tarkemmat tiedot teoksista bibliografiassa): Nieminen (Japanin kulttuuri), Anhava (kaikki teokset sekä Parnasso 1959 ja Maailman runosydän WSOY 1998), Eväsoja (Teetaide ja runous, Wabi ja Sabi. Mietiskelypäiväkirja), Lappi (Kevätsateiden aika) sekä sadan runon kokoelma Ogura hyakunin isshu.

Tarkastelen tässä lähemmin kahta Teikan runon suomennosta.

???????????????????????
haru no yo no
yume no ukihashi
todaeshite
mine ni wakaruru
yokogumo no sora

Runossa puhutaan unien sillasta (yume no ukihashi), joka on myös Genjin tarinan viimeisen luvun otsikko. Enemmän tämän metaforan merkityksestä japanilaisessa mielenmaisemasssa voi lukea aikaisemmasta blogikirjoituksestani täältä.

Runosta on julkaistu kaksi suomennosta:

Lyhyt kevätyö,
uniemme silta pian
katkeaa. Vuoren
huipulta lähtee pilvi.
aukealle taivaalle.
(Tuomas Anhava: Oikukas tuuli, 1970 ja Kevään kukat, syksyn kuu, 2000)

Kevätyön unten
keinahteleva silta
katkeaa kesken.
Taivaalla lipuu pilvi
irti vuorenhuipusta. (Kai Nieminen: Japanin kulttuuri, 1994)

Niemisen toistaiseksi julkaisematon tämän päivän versio:

Kun kevätyönä
unten kelluva silta
katkeaa kesken,
lipuu taivaalla pilvi
irti vuorenhuipusta.

Sitten toinen Teikan runo, jossa kevään unelmoiva tunnelma on vaihtunut syksyn alakuloisuuteen.

?????????????????????????
miwataseba
hana mo momiji mo
nakarikeri
ura no tomaya no
aki no y?gure

Runon ovat suomentaneet Anhava ja Nieminen, viimeksimainittu kahtena eri versiona.

Kirsikankukkaa
ei, ei lehtien punaa;
avara ranta,
olkikattoisen majan
yllä syksyinen ilta.
(Tuomas Anhava: Parnasso 1959, Kuuntelen vieras, 1960 ja Kevään kukat, syksyn kuu, 2000)

Katse kiertää: ei
kukkivia puita, ei
lehtien ruskaa.
Syksy, ilta; rannalla
ruokokattoinen maja.
(Kai Nieminen: Japanin Kulttuuri, 1994)

Minne katsonkin
ei kukkia puissa, ei
lehtien ruskaa
ruokokattoinen maja
rannalla syysiltana.

(Kai Nieminen. Teoksissa: Eväsoja Minna: Bigaku. Japanilaisesta kauneudesta, 2008; Teetaide ja runous, 2013; Wabi ja Sabi. Mietiskelypäiväkirja, 2019.)

Runous oli Teikan lohtu vaikeuksien hetkellä. Mutta kyllä hän tarvitsi myös ihmisiä. Seuraavaan vanhuuden lohduttomuutta kuvaavaan runoon voi kuka tahansa vanhus samastua.

Sataa lunta, ja
minä ymmärrän sen nyt:
tämä on vanhuus.
Kukaan ei tule käymään.
Ei ole mihin mennä.

(Tuomas Anhava: Oikukas tuuli, 1970 ja Kevään kukat, syksyn kuu, 2000)

Saigy? (??)

Shinkokinsh?ssa on paljon Saigy?n runoja, mutta niitä on myös muissa kokoelmissa. Hän on Teikan veroinen tanka-runoilija maineessa ja mestaruudessa, mutta runoilijana hyvin erilainen. Hän oli syntyjään samurai, siviilinimeltään Sat? Norikiyo, mutta jätti yllättäen sotilasuran ja ryhtyi buddhalaiseksi munkiksi 23-vuotiaana. Maailman hylkääminen ei kuitenkaan hänen kohdallaan merkinnyt pappisuran luomista ja asettumista mihinkään temppeliin, vaan hän oli vapaa sielu, joka kyseenalaisti ajan normeja. Tämä syvällinen ajattelija ilmaisi itseään ja maailmankatsomustaan vaeltelemalla vapaasti paikasta toiseen ja sepittämällä runoja. Silti hän säilytti suhteensa vaikutusvaltaisiin piireihin, jotka arvostivat häntä.

Saigy? tunnetaan myös nimellä Saigy? h?shi (????), pappi Saigy?, vaikkei hän tyypillinen pappi ollutkaan. Saigy?n kanjit (?, länsi ja ?, mennä) tarkoittavat “länteen menevä”. Nimen on arveltu viittaavan Amitabha-buddhan läntiseen paratiisiin. Tuolloin elettiin sekä poliittisesti että hengellisesti levottomia aikoja ja uskottiin yleisesti, että menossa oli mapp? (??), budhhalaisen opin, dharman, viimeiset, degeneroituneet ajat. Pelastus oli vain Amida-buddhassa. Ajan hengen mukainen pessimismi ja alakulo näkyvät Saigy?n runoissa.

Buddhalaisuuteen liitetään yleisesti (ja osin virheellisesti) kaiken ns. maallisen hylkääminen. Tätä ei Saigy? allekirjoittanut. Jos pitäisi keksiä hashtageja Saigy?lle, niitä voisivat olla vaikka #luonto, #vaeltaminen #yksinäisyys #kuu #kirsikankukat. Hänelle Buddhan valo loisti luonnosta tavalla, joka oli lähellä shintolaista luontokäsitystä. Hänen vaelteleva elämäntapansa vaikutti ja kertautui myöhemmin 1600-luvun haikumestari Bash?n elämäntavassa. Saigy?lle luonnonilmiöt kuten kuu ja kirsikankukat olivat pohjattomia inspiraation lähteitä. Hänen waka-runojensa joukossa on kokonaista 230 runoa kirsikankukista!

Kun lähdin kartoittamaan Sagy?n suomennoksia, sain huomata että niitä oli aika runsaasti (ehkä viitisenkymmentä) eri teoksissa; monet toki myös toistuen. Ohessa tärkeimmät teokset, joista niitä löytyy. Teosten tarkemmat tiedot ovat entiseen tapaan bibliogafiassa: Tanninen (Kukat ja sydän), Keravuori (Kirsikankukkia), Ramstedt (Japanilaisia runoja), Anhava (kaikki kokoelmat), Nieminen (Japanin kulttuuri), Hyakunin Isshu, Lappi (Kevätsateiden aika), Mitä Miten Zen, Eväsoja (Teetaide ja runous; Wabi ja Sabi), Kokoro 3/2020.

Saigy?n runoista kaikkein eniten on Anhavan suomennoksia, noin kolmekymmentä. Seuraavassa muutamia Saigy?n runoja eri kokoelmista.

????????????????????????
kokoro naki
mi ni mo aware wa
shirarekeri
shigi tatsu sawa no
aki no y?gure

Anhava suomentaa sen näin (Kuuntelen vieras, 1960 ja Kevään kukat, syksyn kuu, 2000)

Intohimoista
vapaallekin ilmeinen
alakuloisuus:
suolta nousee kurppa, suon
yllä syksyinen ilta.

Buddhalaisen munkin oletetaan olevan vapaa intohimoista (=tunteista, tässä: kokoro), mutta hänellekin syysillan tunnelma on liikaa. (Huom. Aki no y?gure, sama termi kun aiemmassa Teikan syysrunossa.)

Sulo Tanninen ei ole vuoden 1947 käännöksessään/mukaelmassaan onnistunut aivan yhtä hyvin tavoittamaan runon yhteyttä buddhalaisuuteen, mutta alakulossa kyllä löytyy.

Oi, paaduttaa ken tahtoo sydämensä,
saa tuta tuskan sanomattoman,
ja murhe syvään syöpyy mielehensä,
kun lehtokurpan näkee siivillensä
hän hämärässä iltaan nousevan.

Seuraavassa runossa Keravuori on mielestäni onnistunut Anhavaa paremmin runon merkityksen välittämisessä, vaikkakin runon muoto vaikuttaa vanhahtavalta ja epätankamaiselta loppusointuineen.

???????????????????????
negawaku wa
hana no moto nite
haru shinan
sono kisaragi no
mochizuki no koro

Keravuori (Kirsikankukkia, 1951):
Kaikkein mieluimmin
aikaan kevätkirsikkain
kuolla tahtoisin,
jättää elon, maisen muun
kuudanyössä helmikuun.

Anhava (Kuuntelen vieras, 1960; Kevään kukat, syksyn kuu, 2000; Parnasso 4/1959):
Toivon hartaasti,
että saan kuolla, kun kuu
on täysi, kevät
ja toinen kuu, kirsikka
kukassa: kukkain alle.

Käännöksessä aiheuttaa sekaannusta sana kisaragi, joka on helmikuun vanha nimitys. Nykykielessä helmikuu on toinen kuukausi. Käännös toinen kuu ei välttämättä avaudu.

Vaikka Saigy? oli seurallinen, oppi hän myös rakastamaan yksinäisyyttä. Siitä kertoo seuraava Kai Niemisen suomentama runo:

???????????????????????????

tou hito mo
omoitaetaru
yamazato no
sabishisa nakuba
sumiukaramashi

Olen lakannut
odottamasta ketään
vuoristokylääni –
ellen olisi yksin
taitaisin ahdistua.

(Eväsoja: Teetaide ja runous, 2013; Wabi ja Sabi, 2019)

Teoksesta Mitä Miten Zen (Aleksi Järvelä, Miika Osamitsu ja Miika Pölkki, 2013) löytyy seitsemän kappaletta Saigy?n kuu-aiheisia runoja tekijöiden suomennoksina. Saigy?n nimi on saanut suomenkielisen asun “Länteen matkaava”.

Suomalais-Japanilaisen Yhdistyksen jäsenlehdessä Kokoro 3/2020 on yksi Aleksi Järvelän suomentama kirsikankukka-aiheinen Saigy?n runo.

yoshinoyama
kozo no shiori no
michi kaete
mada minu kata no
hana zo tazunen

Yoshino-vuoren
viime vuotisilta poluilta
poiketen
etsin vielä näkemättömiä
kirsikankukkia.

Muita runoilijoita

Shinkokinsh?n muista runoilijoista manittakoon Fujiwara no Yoshitsune, munkki Jakuren ja itse keisari Go-Toba. Ainakin näiden kolmen runojen suomennoksia esiityy Anhavan kokoelmissa.

Jos, hyvä lukija, sinun tiedossasi on muita tämän kauden suomennoksia, olisi mukava kuulla niistä kommenteissa. Itse en todennäköisesti ole tavoittanut ihan kaikkia.

Ja vielä, lisätiedonjanoiset voivat katsoa sivua WakaPoetry.net. Siellä voi mm. jäljittää yksittäisten runoilijoiden runoja siirtokirjoitusmuodossa sekä niiden englanninkieliset käännökset. Kauniita runohetkiä!

Kuvalähde: