S?seki Natsume: Unta kymmenen yötä ja muita kertomuksia. Teos, 2023. Suom. Aleksi Järvelä. 171 s. (Alkuteos: ???, Yume j?ya, 1908 ja ????, Eijitsu sh?hin, 1909) Kovakantinen kirja. Arvostelukappale.
Teos koostuu kahdesta kertomuskokoelmasta: Unta kymmenen yötä ja Kevätvalon tarinoita.
Yume j?ya (???), Unta kymmenen yötä
????????Konna yume o mita. Näin tällaista unta. Näin alkaa kymmenestä unikertomuksesta neljä. Ovatko ne todella tekijän unien kuvauksia vai ei, siitä keskustellaan, mutta joka tapauksessa ne ovat minämuotoisia unenomaisia mystisiä ja maagisia mikrokertomuksia, jotka ovat samaan aikaan kauniita ja kammottavia. Jotkut muistuttavat jopa painajaisunia. Ne siis voisivat hyvin olla todellisia unikuvauksia ja ehkä siinä onkin niiden vetovoima. Samalla kun ne kertovat kirjailijan maailmankuvasta ja hänen reaktiostaan Japanin tuolloiseen historialliseen vaiheeseen, ne kertovat myös ihmisen piilotajunnasta ja ovat siis lukijalle psykologinen syväluotaus itseen.
Unikertomukset, Yume j?ya, julkaistiin alunperin Asahi Shinbun -lehdessä muutaman viikon aikana 1908. S?seki oli edellisenä vuonna luopunut yliopistovirasta (ennenkuulumatonta!) ja siirtynyt Asahi Shinbunin palvelukseen. Japanissa elettiin Meiji-kautta (1868–1912), jolloin maa oli murroksessa muuttaessaan itseään moderniksi valtioksi maahan tulvivien länsimaisten esikuvien mukaan. On totuttu ajattelemaan, että Japanin modernisaatio, jossa nykyaikaiset rakenteet korvasivat feodaaliset, oli ehdoton menestystarina. Kuitenkin S?sekin koko tuotanto haastaa tämän käsityksen. Hän luo visioita menneestä maailmasta ja on huolissaan siitä, että Japani omaksuu eurooppalaista kulttuuria liian nopeasti ja oman taustansa kieltäen. Seurauksena on ahdistuneisuutta, eristäytyneisyyttä ja yksinäisyyttä, sanalla sanoen: identiteettikriisi. Miten olla japanilainen tässä uudessa maailmassa, jossa vanhat arvot eivät enää päde.
Menneen ja modernin konflikti tulee selvästi näkyviin unikertomuksissa, jos ajatellaan vaikkapa 6. yön unta, jossa Kamakura-kauden (1185–1333) kuvanvestäjä Unkei loihtii puun sisältä kahta Ni?-suojelusjumalan patsasta (mennyt aika) ja jossa Meiji-kautta (nykyaika) elävä unenkertoja sitten yrittää tehdä samaa tammen pölleistä takapihallaan, siinä onnistumatta. Kertoja havahtuu todellisuuteen ja sopeutuu siihen vastentahtoisesti: “Yhtäkkiä havahduin siihen ajatukseen, ettei Meiji-kauden puista löydy suojelusjumalia laisinkaan. Samassa ymmärsin, miten Unkei oli edelleen elossa.”
Huonommin käy nykyajan kriitikolle 7. unesssa. Siinä Japani vertautuu laivaan, joka porhaltaa täyttä vauhtia kohti länttä. Laivalla on paljon ihmisiä, mutta kertoja on yksinäinen ja surullinen. Hän ei tiedä, minne laiva on menossa ja lopulta hän päättää hypätä laivasta. Sen tehtyään hän kuitenkin katuu ja ajattelee, että olisi ollut parempi jatkaa laivan kyydissä. Hän ei sopeutunut, vaan käytti kuolemaa paetakseen kestämättömästä tilanteesta.
Nämä surrealistiset unikertomukset ovat täynnä symboliikkaa ja viittauksia Japanin eri aikakausiin sekä myyttiseen menneisyyteen ja folkloristiikkaan. Kääntäjän teokseen lisäämät viitteet avaavat ansiokkaasti tätä puolta. Vaikka voidaankin sanoa, että unikertomukset ovat allegoria Meiji-ajasta, toki ne voi lukea myös vain kertomuksina, ilman tulkintoja ja nauttia niiden erikoislaatuisesta tunnelmasta.
S?seki Natsume ???? (1867–1916) (kirjalijanimi S?seki)
Kirjailijan elinvuodet sattuivat kutakuinkin samaan aikaan kuin Japanin Meiji-kausi. Aleksi Järvelän suomennoskokoelmassa on erinomainen Suomentajan jälkisanat, josta käyvät ilmi myös S?sekin tärkeimmät elämänvaiheet. Siksi kertaan ne tässä vain lyhyesti.
- 1867 syntymänimi Natsume Kinnosuke, perheen 8. lapsi, annettiin heti adoptoitavaksi, takaisin kotiin 4-vuotiaana, mutta uudelleen eri perheeseen ja takaisin synnyinperheeseen vasta 8-vuotiaana
- 1888 (21v) Natsumen perherekisteriin
- 1890 (23v) Tokion keisarilliseen yliopistoon opiskelemaan englanninkielistä kirjallisuutta, valmistui kolmessa vuodessa
- 1893–1896 englannin kielen ja englantilaisen kirjallisuuden opettajana ensin Tokiossa, sitten Matsuyamassa ja Kumamotossa, avioliitto Ky?kon kanssa 1896
- 1900 (32v) Lontooseen kahdeksi vuodeksi opiskelemaan englannin kieltä Japanin opetusministeriön lähettämänä
- 1903 englantilaisen kirjallisuuden professoriksi Tokion keisarilliseen yliopistoon jatkamaan Lafcadio Hearnin työtä, aloitti kirjoittamisen Hototogisu-lehteen
- 1907 luopui yliopistovirasta, lopetti opettamisen, aloitti Asahi Shinbunissa, keskittyi vain kirjoittamiseen
- 1916 (49v) kuoli vatsahaavaan
S?sekin elämäämuovaaviin kokemuksiin kuuluivat epävarma ja traumatisoiva lapsuus, nuoruudenystävä ja runoilijatoveri Masaoka Shikin varhainen kuolema sekä oma horjuva fyysinen ja henkinen terveys. Lontoon vuosistaan hän sanoo, että ne olivat hänen elämänsä kurjinta aikaa. Hän koki siellä hermoromahduksen, joka ei jäänyt viimeiseksi. Avioliittokin oli silkkaa kärsimystä molemmille osapuolille S?sekin paranoian takia. Viimeiset vuodet olivat kaksintaistelua vakavan vatsahaavan kanssa. Siksi tuntuu suoranaiselta ihmeeltä, että hän pystyi luomaan niin laajan, monipuolisen ja mestarillisen tuotannon. Se todistaa suuresta lahjakkuudesta, joka pystyy käyttämään kaikenlaisia elämänkokemuksia raaka-aineena taiteelliseen luomiseen. Ehkä ne ovat kuitenkin osaltaan vaikuttaneet hänen ihmis- ja maailmankuvansa pessimistisyyteen.
S?seki oli sekä kiinalaiseen ja japanilaiseen että länsimaiseen kirjallisuuteen perehtynyt ja se näkyy hänen tuotannossaan. Suurin osa siitä on eripituisia romaaneja, joita on puolentoistakymmentä, mutta lisäksi tulevat kertomukset, esseet runot, kirjallisuustieteelliset tutkielmat yms. Useimmat hänen teoksistaan esiintyivät ensin jatkokertomuksina Asahi Shinbunissa.
S?sekin tärkeimmät teokset:
- 1905 Wagahai ha neko de aru (I am a Cat)
- 1906 Botchan (Botchan), Kusamakura (The Three-Cornered World/Kusamakura), Shumi no iden (The Heredity of Taste), Nihyaku-t?ka (The 210th Day)
- 1907 Nowaki (Nowaki), Gubijins? (The Poppy)
- 1908 K?fu (The Miner), Yumej?ya (Ten Nights of Dreams), Sanshir? (Sanshir?)
- 1909 Sorekara (And Then), Eijitsu sh?hin (Spring Miscellany)
- 1910 Mon (The Gate), Omoidasu koto nado (Recollections)
- 1912 Higansugi made (To the Spring Equinox and Beyond), K?jin (The Wayfarer)
- 1914 Kokoro (Kokoro)
- 1915 Michikusa (Grass on the Wayside), Garasudo no uchi (Inside My glass Doors)
- 1916 Meian (Light and Dark)
Meian-romaani alkoi ilmestyä Asahi Shinbunissa toukokuussa 1916. Kun S?seki joulukuussa kuoli, jäi romaani kesken. Se on julkaistu keskeneräisenä ja sellaisenakin se on n. 660 sivua pitkä, S?sekin romaanesta pisin.
Eijitsu sh?hin (????), Kevätvalon tarinoita
Myös nämä 25 kertomusta ilmestyivät ensin Asahi Shinbunisssa tammikuusta maaliskuuhn 1909. Tämä aika merkitsee Japanissa jo kevään tuloa ja siihen viittaa sana eijitsu, joka tarkoittaa piteneviä päiviä. Sh?hin tarkoittaa pikku juttuja ja sellaisia nämän zuihitsu-perinteen mukaiset luonnosmaiset tarinat juuri ovat. Meiji-kaudella Japanissa otettiin käyttöön gregoriaaninen kalenteri, mutta sitä ennen Uusi vuosi merkitsi paitsi uuden vuoden myös kevään alkamista. Kevätvalon tarinoita on oivallinen nimi tälle kokoelmalle, jossa monet tarinat myös liittyvät uuteen vuoteen.
Kokoelman tarinat ovat vahvasti omaelämäkerrallisia, mutta joukossa on myös unenomaisa ja surrealistisia tarinoita, jotka jatkavat unikokoelman henkeä. Monet tarinat ovat syvästi koskettavia kertoessaan inhimillisyyden puutteesta (esim. Kissan hauta ja Ihminen). Mielenkiintoisen osion muodostavat tarinat S?sekin Lontoon ajalta. Ne kertovat ulkopuolisuudesta ja yksinäisyydestä; hänhän vietti suuren osan ajastaan yksin vuokrahuoneessa lukien ja opiskellen. Ulkona kulkiessaan hän koki olevansa “kulkukoira keskellä susilaumaa”. Lontoo näyttätyy harmaana ja raskaana kaupunkina, jossa taidegalleriat ovat valopilkkuja. Jopa Lontoon sumu on saanut oman kertomuksensa. Kokoelman viimeinen kertomus, Professori Craig, on herkullnen tarina professorista, jonka luona S?seki opiskeli yksityisesti.
Raha on sarkastinen kertomus rahan muovautuvuudesta ja kaikkivoipuudesta, joiden takia “raha on äärimmäinen peto ja paholainen”. Ironisesti S?sekin kuva oli tuhannen jenin setelissä 1984-2004.
Suomennoksesta
Teoksen on japanista suomentanut Aleksi Järvelä, Japaniin erikoistunut väitöskirjatutkija Helsingin yliopistosta. Hän on yksi v. 2013 ilmestyneen Mitä miten zen -teoksen kirjoittajista. Käsillä oleva teos on hänen ensimmäinen kaunokirjallinen suomennoksensa.
Kirja on sekä visuaalisesti että sisällöllisesti tyylikäs ja tasapainoinen kokonaisuus. Teksti on tarkkaa ja eloisaa; japaninkielisten sanojen selitykset eivät riko tekstin juoksevuutta, sillä ne on sijoitettu erillisiin viitteisiin, joita on sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Suomentajan jälkisanat avaavat hienosti teoksen sisältöä.
On rohkeata ja kunnianhimoista tarttua ensikäännöksessä S?sekin kaltaiseen jättiläiseen, mutta se kannatti! Kiitos käännöksestä, Aleksi Järvelä.
Aikaisemmat suomennokset
S?sekin pääteos Kokoro on suomennettu1985 ja suomentaja on Kai Nieminen. Tässä mestariteoksessa ovat näkyvissä S?sekin pääteemat sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla. Yksilöllisyys oli Meiji-Japanissa tuontitavaraa, joka aiheutti ristiriitoja törmätessään perinteiseen yhteisöllisyyteen. Teos tutkii ihmisen itsekkyyden ja syyllisyyden teemaa, kuolemaa ja itsemurhaa. Pohjimmiltaan se on kertomus ihmisestä ja hänen sydämensä/mielensä arvoituksellisuudesta.
Olen aiemmin blogissa analysoinut käsitettä kokoro. Lue täältä.
Kokoron lisäksi S?sekilta on ennen suomennettu ainoastaan ote Kusamakurasta. Suomentaja on Veikko Polameri ja teksti on ilmestynyt sekä Parnassossa (1979) että Sh?setsu-antologiassa (1984). Ks. tarkemmin: bibliografia.
Mainittakoon vielä kaksi artikkelia:
Nieminen Kai: Natsume S?sekin elämästä ja tuotannosta. Hashi 6, 1984. s. 5-9.
Järvelä Aleksi: KOKORO – Kirjoitusmerkki & kielelliset mielet – osa 3. Kokoro 4/2020. s. 11-17.